keskiviikko 11. syyskuuta 2019

Keskinäisen kehumisen kerho


Liityin keväällä erääseen Facebookin monista kirjoittajaryhmistä.

Ryhmän olemassaolon tarkoituksena on ollut muodostaa harrastelijarunoryhmä, jonka jäsenet voisivat "toisiaan tukien" julkaista suljetussa ryhmässä omia hengentuotteitaan. Saada kannustusta ja tukea omaan kirjoittamiseensa ja tekemiseensä, ja antaa tukea kanssakirjoittajilleen samassa kapasiteetissa.

Ryhmän tunnuslauseena (joka löytyy ryhmän taustakuvastakin) on:

"Vertailijat löytävät paikkansa jonosta, toisiaan tukevat rivistä."     (Kesken - Elina Salminen)

Niinpä.

Päätin eilen julkaista ryhmässä pitkästä aikaa oman hengentuotteeni, viimeksi kirjoittelin sinne jotain keväällä, joten ajattelin että olisi taas aikakin. Se, mikä minut yllätti oli, että eipä löytynyt ryhmästä vierelle edes jonoa, rivistä puhumattakaan. Runoni oli hieman kepeämpää materiaalia kuin ryhmässä yleensä, siinä suhteessa tekeleeni erosi ryhmän peruslinjasta.

Reilun kuudenkymmenen tekstin nähneen joukosta ei löytynyt ainoatakaan joka olisi halunnut sanallakaan kommentoida jotain tekstiini, saati "peukuttaa" tai edes yleensä ottaen reagoida millään tavalla.

Aika absurdi (joskin myös muista kuvioista hyvin tuttu) fiilis: ryhmästä, jonka tarkoituksena on kannustaa ja tukea toisia harrastajia, ei löytynyt ainoatakaan kannustajaa, edes ryhmän perustaja, vaikka hänkin oli tekstini nähnyt.

Jokaiselle ryhmän tekstille on ollut käytännössä aina useita kymmeniä lukijoita, aina peukuttajia ja hyvin usein kommentoijakin, joten mistä tuo kertoo? Ainakin siitä, että kohdallani sielun pimeä yö pintautuu monella eri tavalla, monessa eri asiassa ja yhteydessä.

Ryhmä ei tarvinnut minua. Mihin minä tarvitsen ryhmää, joka ei tarvitse minua?

"Rakkauden vastakohta ei ole viha, vaan välinpitämättömyys."

Tämä on tärkeää muistaa.

Se on näköjään asia, joka tulee vastaan eri muodoissa joka päivä.

IE

Kuva: Mizter_x94 / Pixabay (kuvan suunta käännetty)

2 kommenttia:

  1. Moi!
    Tähän olen herännyt nyt alettuani kirjoittaa omaa blogiani. Minusta tuntuu uskomattomalta, että juuri bloggaajayhteisöissä tuntuu kommentoiminen ja tykkääminen olevan tiukimmassa. Mitä ihmettä? Onko bloggaajien joukko niin kilpailuhenkistä ja kateellista, ettei vahingossakaan tueta toisen tekemää työtä? Eihän se edes ole itseltä pois. Vai onko? Toivottavasti tämä huomioni on vain erehdys, mutta toistaiseksi tunnen pettyneeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Unnaleks,

      Sydämellinen kiitos kommentistasi, hienoa että olet mukana! :D

      Tuo kilpailuhenkisyys ja kateus ovat varmaan yksi syy, jotkut suunnittelevat hankkivansa itselleen elantoa tätä kautta, ja silloin kannattaa jättää mahdolliset kilpailijat vaille huomiota. Mielestäni tuo ei ole kuitenkaan oikea tapa, koen että yhden näkyvyys auttaa muitakin saman alan bloggaajia, ja keskinäinen kilpailu nostaa blogien tasoa ja ihmisten kiinnostusta myös yleisellä tasolla.

      Toisaalta luulen ainakin omalla kohdallani että omat aiheeni, se mitä ikäryhmää ja sukupuolta edustan, ja tapani kirjoittaa eivät vetoa läheskään kaikkiin. Jonkinlainen mahdollisten kohderyhmien ja kirjoittajan "kohtaanto-ongelma" siis... :D

      Ja sekin on totta, että nykyisin ihmisillä on aika korkea kynnys lähteä kommentoimaan toisten tekstejä. Osaltaan laiskuutta kyllä, toisaalta kyse on varmaan myös siitä, että toisen kenkiin on vaikea hypätä, mitä kauempana kirjoittajan maailma ja maailmankuva ovat lukijasta, sitä vaikeampaa on lähteä kommentoimaan rakentavasti.

      Voimia ja tarmoa Unnaleks <3 Omasta kokemuksestakin tietää, että epäuskon hetkiä ja ajoittaisia luovuttamisen tunteita tulee, mutta luotan myös siihen että kun jaksaa tehdä töitä - kirjoittaa kirjoittamasta päästyäänkin - niin myös tulosta alkaa pikku hiljaa kertyä. Niin seuraajia, tykkäyksiä, kuin muutakin kannustusta. Toinen toistamme tukien :)

      Poista