torstai 21. tammikuuta 2021

Spiraali

Yksi kirjoittamiseni lähtökohdista, sen suurin tavoite on ollut saada ihmiset tuntemaan ja ymmärtämään. Maailmaa, ihmistä, itseään, toisiaan.

Myös minua.

Kirjoittajana törmään kuitenkin valitettavan usein siihen, että sanojeni sisältämä energia ei kohtaa lukijoitani.

Maailma on muutamia rakastettavia poikkeuksia lukuunottamatta täynnä ihmisiä, jotka ovat yrittävinään ymmärtää voidakseen olla hyvällä omallatunnolla ymmärtämättömiä, lyödäkseen rintoihinsa (kyllä, monitulkintaisesti) ja kertoakseen itselleen: "En ymmärrä kirjoittajaa, en edes halua, joten vaikenen ja katoan."

Etäisyydellä on tapana luoda lisää etäisyyttä, hiljaisuudella ja vaikenemisella lisätään hiljaisuutta ja vaikenemista, korostetaan eriytyneisyyttä entisestään. Tilanne jatkuu ja spiraali syvenee, kunnes koko kaikkeus ja olevaisuus koostuu vain siitä. Tunne- ja ymmärrystyhjiöstä ihmisen sisällä ja ihmisten välillä.

Kysy itseltäsi kumpi on tärkeämpää, tukea ja huomioida sitä joka sydämestään yrittää, olkoonkin että hänen energiansa ja kykynsä ovat rajatut eivätkä tavoita kaikkia, vai liittyä siihen suureen aktiivisten vaikenijoitten joukkoon joka ei yritä, ja jota harvojen yrittävien kannustaminen ei yksinkertaisesti jaksa kiinnostaa?

Koronamaailmassa on helppoa muurautua omaan torniinsa. Langattomien yhteyksien ja keinotekoisen datayhteisyyden luoma kuva siitä että merkitsee jossain jotain jollekin, on pelkästään osa suurta mentaalikangastusta.

Paljon voidaan sanoa heistä, jotka kerrasta toiseen yrittävät avata yhteyttä toisiin ihmisiin.

Kuitenkin hän, joka yrittää yrittämästä päästyäänkin, epäonnistumisesta toiseen kaikesta huolimatta tavoittaa toista ihmistä, ansaitsee kaiken kannustuksen ja tuen.

Edes sen vähän.

IE

Kuva: Elias Sch. / Pixabay

keskiviikko 20. tammikuuta 2021

Kotiteollisuus mielessä


"Niin se minun koepala, ei minussa mithään vikkaa ole... Mies parhaassa kunnossa... Kattoppa tätä hauista...

Mutta olenkos mie kertonu sulle siittä meän kylän erikoisuuesta, siittä Ranttilan Juusosta? Siittä taiteilijasta? Son se, joka maalaa niitä taulujansa sielä Raanujärvelä. Tosihan son, että pojasson taiteilijan vikkaa, paljon son tauluja myyny eikä sillole kuule pikkurahasta puutetta.

Jotku sannoo, että solis oikeasti Särestöniemen Reitarin poika ja että karhut olis sen kasvattanu – no, taihvaan tosihan se kuitekki on.

Karhun Valto ja Ruusa kasvatit sen pikku pojasta aikuseksi, ko sen vanhemmat kuolit hirvikolarissa Vanttauskoskela 1972. Soli viissattaakilonen hirvas noussu aamusumussa ojasta tiele mittelehmään voimiansa Ranttilan Uskon tuhatkakssatasen Latan kans, ja senhän tiesi miten siinä kävi. Ei poka jääny paljo mithään jäljelle Uskosta vaimonensa, hirvaksesta, niinko ei Uskon Latastakhaan.

Joo, sillon Juusola ollu penikasta asti villi tapa kommunikoija ihmisten kans, ei siittä oikhein kukhaan ota selvää. Etenki nuorten naisten kans se mennee aivan lukhoon. Millon sillä jalka vippasee, millon käsi kappasee missäki, harvemmin kuiten suusta tullee mithään järkevää. Usseimmiten se lainailee suomalaisia piisejä ko ei muuta ossaa tai tohi sanoa. Sillonko sillä tuo homma kläppinä huomathiin, niin ei sitä sillon misthään asperkelheistä tai tureteista kukhaan tieny, saati aateehooteesta. Aatelthiin vain että pojat on poikia, mutta niin net ajat muuttuva... Siittä kuulee niin ihmeelisiä juttuja, ettei kukhaan tiä varmana onko tosia, mutta monenlaista kerrothaan.

Joo joo, älä sie siinä koko ajan kysele... Tais sieltä keskussairaalasta vissiin tulla joku kuttulappu... Emmie tiä, ko en ole sitä vielä niin tarkasti oikhein kattonukhaan...

Ja kuule, vuosia sitte, markka-aikhaan, soli Juuso käyny Ruottin Pellossa tankila. Siinä ICA:n kassalla Karlssonin Kunilla oli sanonu sille aivan tavalisesti, että "sataviistoista ja risat, tulleeko muuta?" No Juuso oli toenu sille että, ”Saat multa horsman, se rentun ruusu on”, jättäny Rööda Lakketit, Tuuporit sun muut terveystuotheet kassale, hypäny maksamatta authoon ja lähteny pokkana ajhaan kotiappäin. Kunilla oli jääny suu auki perhään kattomhaan, että mikäs piru se Juushoon iski. Pellon polliisit otit sen kiini Rovaniementieltä ja maksamhaanhan se Juuso net pensat joutu.

Toisen kerran soli istunu Raja-Roopessa ryyppäämässä, siinä nurkkapöyässä missä se aina istuu, ko siihen oli tullu joku rovaniemeläinen mirkku yrittämhään jutela sen kans, vissiin vähän niinkö ”se” mielessä. Juuso oli siinä aikansa kuuneltuhhaan tokassu tytöle vanhan kläppien laulun malhiin, että ”...häntä pannaan toiseen korvaan, toinen kärsää käyttää...” Tyttö oli luullu, että Juuso kavereinensa ehottellee sille vistomanlaista ryhmäseksiä ja lähti siittä kauhuissansa litohmaan sannaakhaan sanomatta. Soli kuule sen pitunen se kosinnan irvikuva...

Ja sitte viime viikola tiäksie soli pankissa käyessä heittäny tavallisseen taphaan laukun tiskin pääle ja murissu örinäpassolla kylän uuelle nätille pankkineitile hevipiisiä lainaten, että: ”Rahat salkhuun, sotilaat arkhuun!”

Sollu se pankkineiti semmosta ruokkoamatonta karvapäätä koskhaan aiemmin nähny, oli vain säikähtänny ja painanu hällyytysnappia. Sen jälkheen miestä taas viethiin ko kellot alko soija. Kissalat otit sen kiini Ylirannalta, vaikka kyllähän nekki tiesit, ettei se Juuso ilkeyttänsä ollu mithään tehny.

Pojala oli vain ollu pikkusen tukka silmilä, kieli poskessa ja Kotiteolisuus mielessä.

Niiiin joo, se minun koepala... Taisit net vissiin siitä jotaki löytää, kuttuvat keskussairaalhaan maanantai-aamuksi..."

IE

Kuva: Radoan Tanvir / Pixabay


sunnuntai 3. tammikuuta 2021

Enkeleitä, onko heitä?

 
Viime aikoina olen päässyt/joutunut/päätynyt eri syistä keskustelemaan ihmisten kanssa monenlaisista uskonasioista, muun muassa yläkerran siivekkäistä ja heidän roolistaan milloin missäkin väitetyssä suurteossa - niinhän tiettyjen piirien ihmisillä on tapana tehdä.

Yleensä keskusteluissa nostetaan kaapin päälle nuo siivekkäät hengen maailman entiteetit, korkeimman asiainhoitajat tällä pallolla, joiden edesottamuksista tavallisten kuolevaisten ohjailussa ja auttamisessa keuhkotaan aivan liian usein suulla suuremmalla, vailla konkretiaa, vailla todisteita.

Tuossa on mukana puoli totuutta, jos edes sitä.

Tavan ihmisissäkin on nimittäin vastaavalla tavalla toimivia yksilöitä, jotka pyrkivät auttamaan ja tukemaan kanssaihmisiään. Joskus fyysisesti omana itsenään, tieten, tuntien, joskus myös anonyymisti toisten, niin auttajalle kuin autettavalle itselleenkin tuntemattomien ihmisten ja yhteisöjen kautta.

Kaiken taustalla on tärkeintä auttamisen ajatus. Se, että auttamalla parhaansa mukaan muita tulee tarvittaessa autetuksi itsekin, kun joskus elämän pitkän tikun vedossa jää käteen se lyhyin - ja maailma upottaa senkin kivuliaimmalla mahdollisella tavalla kynnen alle, niin että veri vaan roiskuu. Insult to injury, tai oikeastaan juurikin toisinpäin.

Väittävät hyvän kiertävän, omalle kohdalleni tuo paljon mainostettu hyvyyden kiertoliike ei kuitenkaan (ole) koskaan ehtinyt, huolimatta siitä, että olen vuosien aikana ollut aika monessa mukana itsekin. Se, mihin olen joskus uskonut ja luottanut, ei auttanut, ei tukenut, ei kantanut.

Kysyn itseltäni yhä useammin, olenko vain ja ainoastaan halunnut uskoa todeksi jotain, jonka olen halunnut tulevan eläväksi, toimivaksi, fyysiseksi myös omassa elämässäni? 

Tuo on hyvin mahdollista ja jopa erittäin todennäköistä huomoiden, että mahdollisuuksien ovia on läimitty päin naamaani viimeisten vuosien aikana kohdallani määrättömästi enemmän kuin niitä on avautunut, suhdeluvulla 100-0. Väittävät minun nykyisin muistuttavan kasvoiltani jo paljon enemmän bulldoggia kuin ihmistä, tiedä häntä.

Kaiken tuon tuloksena uskon koko ajan enemmän ainoastaan konkretiaan: tekoihin, niiden fyysisiin, mitattavissa oleviin suureisiin, aikaansaannoksiin ja ulottuvuuksiin ja vasta sen tuloksena niihin tunteisiin, mitä ne minussa herättävät.

Kaikesta voi päätellä että fyysinen maailma on saavuttamassa jos ehkä jo saavuttanutkin minut, entisen henkisen.

Ja mitä tämän tekstin otsikkoon tulee, toistan kysymyksen: "Enkeleitä, onko heitä?"
 
Suoraan kysymykseen suora vastaus: "On."

Todelliset enkelit ovat täällä maan päällä vaeltavia, lihaa ja verta olevia tavallisia, "parempien ihmisten" arvottomiksi, osattomiksi ja osaamattomiksi tuomitsemia tavallisia talliaisia, jotka tulevat apuun ja tarjoavat sitä tarvittaessa, tekevät sydämestään parhaansa sen mukaan mihin pystyvät, eivät käännä selkäänsä, eivät petä eivätkä pakene.

Kaikki ihmiset eivät ole enkeleitä, eivätkä kaikki jotka ovat sitä joskus, ole sitä koko aikaa. 

Puhukoot ne henkimaailman enkeleistä ja muista entiteeteistä, jotka heidän kanssaan kaveeraavat ja heiltä apua saavat.

Minä puhun ihmisistä.

Ihmisestä ihmiselle.

IE

Kuva: Mylene2401 / Pixabay